torstai 26. kesäkuuta 2014

Virkattuja pikkulaukkuja

Käsityökorin pohjalta löytyivät nämä kaksi melkein valmista pikkulaukkua. Kumpikin olivat kokeneet sen tyypillisen kohtalon, joka odottaa monia aloittamiani töitä - ne jäävät kesken jostain syystä. Käsitöiden tekemisessä monesti se kaikkein hauskin vaihe on suunnittelu ja aloittaminen. Koska en ole kovin kärsivällinen, niin pitkät työt tahtovat jäädä kesken. Vaatteet jäävät kesken, koska niistä tulee liian pieniä tai isoja tai muuten malli ei enää miellytä. Syksyllä aloitetun neuleen väri on keväällä ihan väärä, joten se jääkin sitten odottamaan seuraavaa syksyä. Aina on hyviä syitä aloittaa joku toinen työ, joka on mukavampaa tehdä juuri nyt!

Pienempi laukku on ollut kesken kauemmin, useamman vuoden. Se on virkattu kiinteillä silmukoilla jostain paksuhkosta puuvillalangasta. Siitä oli jäänyt läppä hieman kesken. Virkkasin läpän reunan valmiiksi ja kiinnitin napin ja sain yhden käsityön valmiiksi! Laukku on suunnilleen neliön muotoinen (16,5 cm x 16,5 cm). Olen aloittanut sen pohjasta virkkaamalla sopivan mittaisen ketjusilmukkaketjun ja ketjuun kerroksen kiinteitä silmukoita. Tämän jälkeen olen virkannut tuon aloituksen ympäri kiinteitä silmukoita, kunnes laukku on ollut sopivan korkuinen. Toisesta reunasta jatkoin hihnan ja sen jälkeen läpän ja nappia varten lenkin.

Toinen laukku on tehty ohuemmasta langasta, olisikohan Novitan Kotiväki-lankaa. Myös tämä on ollut kesken pitkään. Se on virkattu pylväillä ja seuraava kerros on virkattu vain pylvään takimmaiseen reunaan, jolloin pinnasta tulee raidallinen. Pohjasta laukun leveys on 24 cm ja korkeus on 20 cm. Tähän laukkuun tein vähän isomman pohjakappaleen ketjusilmukkarivin ympärille ennen kuin aloitin tehdä laukkuosaa. Laukun suuta kohti olen vähän kaventanut ja läpässä on viimeisten kerrosten reunoissa kiinteitä silmukoita, mistä johtuen läppä on keskeltä hieman pitempi. Tämä laukku on hieman pehmeämpi ja löysempi kuin edellinen, koska lanka on paljon ohuempaa ja silmukoina on käytetty pylväitä.  Laukun käyttö voisi olla mukavampaa, jos sen vielä vuorittaisi. Ilman vuoria laukku voi venyä.  Tuo pienempi laukku on jo valmiiksi sopivan tukeva.

Tänään oli Hesarissa juttu tutkimuksesta, jossa oli selvitetty sitä, miten ihmiset muuttavat elämäänsä, jotta se näyttäisi paremmalta verkossa. Itselleni tämä blogin pitäminen on niin uusi juttu, että totta kai se on jotain muuttanut. Itse asiassa nämäkin laukut olisivat ehkä jääneet edelleenkin sinne korin pohjalle lojumaan, kun ei olisi ollut mitään tarvetta saada niitä valmiiksi. Yksi syy siihen, että kirjoittelen näistä käsitöistäni onkin varmaan se, että haluan saada jotain tolkkua noihin värkkäyksiin. Kaikki kaapit kun pursuavat keskeneräisiä töitä tai erilaisia käsityömateriaaleja. Muita käsityöblogeja lukiessa olen kylläkin huomannut, että en ole yksin tämän asian kanssa!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Villasukkia ja lankojen hamstrausta

Tämä palsta on elänyt vähän hiljaiseloa, kun näin keväällä on aina muutakin tekemistä kuin istua käsitöiden kanssa. Onneksi nuo jalkapallon MM-kisat naulitsevat aina välillä television ääreen, niin tuo tähtipalasista koottu tilkkutyökin etenee.

Pidin pienen inventaarion valmiiden ja melkein valmiiden käsitöiden varastoon. Sieltä löytyi, yllätys, yllätys, pari virkattua pitsiliinaa ja yksi neulottu pitsiliina. Kaikki ne olivat päättelemättä ja silittämättä, joten en viitsinyt niitä kuvata. Lisäksi olen joskus virkannut paria tyynyliinaa varten välipitsit. Pitäisi saattaa nekin arvoiseensa käyttöön. Varastosta löytyi neljä paria aikuisten kokoa olevia villasukkia ja yhdet vauvan sukat sekä lapsen kirjoneulelapaset. Täytyy nyt hillitä itseään, kun sukankutomishimo yllättää. Tai ainakin hankkiutua varastoista eroon.


Tänään kaupassa käydessäni eksyin kuin huomaamattani lankahyllylle. Siellä oli paljon tarjouslankoja ja mukaan läksi muutama kerä luonnonvalkoista bambulankaa. Näistä on tarkoitus tehdä haarukkapitsillä hihaton toppi. Sen kaltaisia näkyy olevan nyt vaatekaupoissa. Olen joskus vuosia sitten tehnyt haarukkapitsistä hartiahuivin. Täytyy etsiä jostain ohjeet, mutta ensin pitäisi saada nuo tähtipalaset valmiiksi.