lauantai 23. elokuuta 2014

Helmivirkkausta

Korvakorujen teon yhteydessä löysin vanhasta varastosta monta pientä laatikollista helmiä, jotka olivat odottaneet kohtaloaan tyttären hyllyssä. Etsin verkosta ohjeita helmivirkkaukseen, kun halusin tehdä löytyneistä helmistä jotakin. Iltalaukkua suunnittelin ihan aluksi, mutta vähän toisin kävi.

Teinkin niistä sitten ilman sen kummempia ohjeita pussukan, josta on tarkoitus tulla penaali. Penaali siksi, että sillä on käyttöä joka päivä, mustalla iltalaukulla vain pari kertaa vuodessa. Lanka on mustaa, nuo kuvat toistavat värit aivan omituisesti.

 

Pujottelin lankaan 1200 helmeä ja aloin virkata kiinteillä silmukoilla. Kuvioksi tein ruudutuksen, koska halusin tarpeeksi yksinkertaisen kuvion ensimmäiseen tällaiseen virkkaustyöhöni. Alun perin ajattelin virkata helmiä vain toiselle puolelle, mutta laskuvirheen takia pujottelin lankaan helmiä niin paljon, että niitä on nyt sitten molemmilla puolilla.


Homma on vielä vähän kesken, kun en ole ehtinyt käydä sellaisessa kaupassa, jossa myytäisiin vetoketjuja. Niitä ei enää nykyisin tahdo saada kuin asiaan vihkiytyneistä kaupoista, jotka sijaitsevat kaupungin keskustassa. Ja keskustaan minulla on aika harvoin asiaa.

Helmivirkkausohjeita etsiessäni löysin Piiperrellen-blogin. Sieltä löytyi uskomattoman kiehtovannäköistä värkkäystä eli helmipötkön virkkausohjeita. Innostuin heti ja kun varastoissa oli siemenhelmiä ja ohutta virkkauslankaa, niin tein tämän valkomustavihreän pötkön.


Yksi asia johtaa yleensä toiseen ja kun olin jo korvakoruja tehdessäni alkanut tutustua korutarvikkeiden maailmaan, niin tämä tutustumisretki sai jatkoa. Ostin yhden kirjan helmikorujen tekemisestä, lainasin pari muuta kirjastosta ja seisoskelin askarteluliikkeen korutarvikehyllyn vieressä ihmetellen, mitä kaikkea sieltä löytyy ja mihin niitä käytetään. Helmipötköstä kun ei itsestään voi kaulakorua tehdä, vaan tarvitaan helmihattuja, koruvaijereita, lukkoja, puristushelmiä, välihelmiä ja erilaisia pihtejä. Muutamassa viikossa olen oppinut paljon uutta ja hankkinut itselleni perusvälineitä. Uusi käsitöiden tekemisen aluevaltaus on alkanut!


Tätä toista helmivirkkauksella tehtyä kaulakorua varten sitten ostinkin helmiä, 10/0 siemenhelmiä. Malli ei noista kuvista oikein näy, mutta tarkempi piirros siitä löytyy tältä sivulta. Helmien pujottaminen lankaan on tarkkaa ja työlästä puuhaa, sen sijaan itse virkkaaminen on aika nopeaa. Ja mallin muodostuminen helmien asettuessa vierettäin ja päällettäin on jotenkin maagista! Ihan vielä en oikein saa täysin tasaista jälkeä aikaan, vaan kiristän lankaa vähän epätasaisesti. Tosin nämä helmetkään eivät olleet aivan samankokoisia, mutta nuo mutkat johtuvat osin siitä, että pötkö on joistakin kohdista tiukemmin virkattu.


Ettei kaikki olisi ihan pientä, niin tein isommista puuhelmistä (näitäkin löytyi omista varastoista, mukana keskeneräinen helminauha!) alla olevan riipuksen. Nyt kun olen päässyt näiden korujen tekemisen makuun, niin kaikki muu virkkaus ja neulominen on jäänyt vähemmälle. Syksyn pimetessä voi kuitenkin käydä niin, että sukan kutimet taas löytyvät käsiin, kun sukkia voi kutoa työtä katsomatta.


maanantai 4. elokuuta 2014

Virkatut korvakorut: Ohje ja ideoita

Noiden aikaisemmin virkkaamieni korvakorujen jälkeen olen tehnyt jo useamman parin lisää. Korvakorujen virkkaaminen on hauskaa puuhaa. Saa näpertää pientä ja ne valmistuvat nopeasti. Ainoa ongelma on riittävän ohuen langan löytäminen.

Ohje mustiin, helmikoristeisiin korvakoruihin:

Tarvikkeet: 
ohutta mustaa virkkauslankaa (tässä käytin Bockens nypläyslankaa 35/2)
lankaan sopiva virkkuukoukku (näissä käytössä IMRA 12, 0,75 taitaa olla suunnilleen samankokoinen)
40 kirkasta helmeä (2 mm helmiä)
kaksi 30 mm korvakorurengasta
kaksi korvakorukoukkua
neula helmien pujottamiseksi lankaan (tarkista, että neula menee vaivatta helmien läpi)

Aivan ensimmäiseksi pujotetaan helmet neulan avulla lankaan. Pujota joko 20 helmeä (yhden korvakorun helmet) tai kaikki 40 helmeä kerralla. Aloitusketjuun 9 kjs, jotka yhdistetään piilosilmukalla renkaaksi.

1. kerros: Kolme kjs, tuo helmi koukun viereen ja kiinnitä se tekemällä kjs. Pylväs aloitusrenkaaseen ja seuraava helmi kiinnitetään ketjusilmukalla. Toista näin, kunnes olet kiinnittänyt 12 helmeä. Tarvittaessa nosta helmet työn etupuolelle, jos ne tuntuvat jäävän työn taakse. Viimeisen helmen jälkeen yhdistä kerros piilosilmukalla.



2. kerros: Tähän kerrokseen tulee kahdeksan kappaletta kolmen pylvään ryhmiä, joiden välissä on viisi ketjusilmukkaa. Kerros aloitetaan kolmella ketjusilmukalla (=1. pylväs). Seuraava pylväs helmen päällä olevaan silmukkaan, kolmas helmien väliin. Jatka näin ympäri, viimeisten viiden ketjusilmukan jälkeen yhdistä ensimmäiseen pylväsryhmään piilosilmukalla.


3. kerros: Ota korvakorurengas esille. Tällä kierrokselle työ kiinnitetään renkaaseen, samalla se on työn viimeinen kerros. Pylväsryhmien päälle virkataan kärjestään yhdistetty pylväsryhmä, jossa on helmi (pylväät virkataan ensin puoleen väliin, vedetään helmi lähelle silmukoita ja vedetään lanka kaikkien silmukoiden läpi kerralla). Ensimmäisen pylväsryhmän aloittaa jälleen 3 kjs. Pylväsryhmän jälkeen 3 ks renkaan ympäri. Jokaiseen ketjusilmukkakaareen virkataan pylväs niin, että pylväs aloitetaan renkaan keskeltä, mutta toinen lanka vedetään renkaan ympäri.


Tässä vaiheessa voit joutua venyttämään työtä, sillä ainakin minulla työ pingoittui melko tiukasti renkaaseen. Se on tarkoituskin, koska koru näyttää sievemmältä, jos se on napakasti paikallaan eikä löysällä. Kahdeksannen pylväsryhmän jälkeen tee kaksi ks renkaaseen, kolme kjs ja ks viimeiseen ketjusilmukka kaareen ja kaksi ks renkaan kiinnityskohdan toiselle puolelle. Yhdistä piilosilmukalla kerroksen alussa tehtyyn ks.


Päättele langat ja kiinnitä koukut paikalleen.


Alla olevassa kuvassa on muutamia muita tekemiäni versioita. Ylärivissä olevat on tehty 40 mm korvakorurenkaaseen, alarivin vasemmanpuoleinen ilman rengasta (tarvitsee tärkätä, jos haluaa, ettei ole pehmoinen!) ja alarivin oikeanpuoleinen 30 mm renkaaseen. Näissä suunnitteluideana on ollut se, että virkattujen pikkuliinojen muutaman ensimmäisen kerroksen avulla voi saada kauniita kuvioita aikaan.
Käytetyt langat ja koukut:
Ylärivi vasemmalla: Puppets Eldorado nro 10, koukku 1,25
Ylärivi oikealla: Bockens nypläyslankaa 35/2, koukku IMRA 12
Alarivi vasemmalla: Novita virkkauslanka, koukku 1,25
Alarvii oikealla: DMC virkkauslanka nro 80, koukku IMRA 15


Kaikkein parhaiten tähän on mielestäni sopinut juuri tuo ohuen ohut virkkauslanka. Sitä tosin saa vain valkoisena, mutta tulos on hieno. Nypläyslanka, joka on pellavaa, toimii kyllä myös. Siitä ei kuitenkaan saa aivan niin tasaista tulosta, koska ainkain tuossa 35/2 vahvuudessa on jonkin verran epätasaisuutta. Olen kokeillut myös muliinilangan käyttämistä, koska siinä värivalikoima on iso. En kuitenkaan oikein pidä siitä, koska se on niin löyhäkierteistä ja pehmeää, että napakan virkkauksen aikaansaaminen on hankalaa.

Näitä ohjeitahan löytyy verkosta vaikka kuinka paljon, esim. http://www.pinterest.com/flordecactus/crochet-earrings/ on pullollaan ihanan näköisiä ideoita!