tiistai 11. elokuuta 2015

Ananaskuvioinen pitsiliina - ohje

Olen virkannut aikojen saatossa vaikka kuinka monta pitsiliinaa. Yleensä olen jostakin lehdestä ottanut mallin, jota olen sitten enemmän tai vähemmän orjallisesti seurannut. Olen muokannut ympyränmuotoisia pitsiliinoja silloin, kun niistä ei ole tullut tasomaisia. Yleensä minulle on käynyt niin, että ohjeen mukaan tehtynä liinan reuna on levinnyt liikaa, jolloin yhden tai kahden kuviokerran vähentäminen on auttanut ja lopputulos on ollut kelvollinen.

Tällä kertaa aloitin liinan Lea Virkkausideoita -lehden 2/2010 mallin 12 mukaan. Liinaan piti tulla kahdeksan kuviokertaa, mutta se oli aivan liikaa. Purin liinan ja tein uudestaan kuudella kuviolla. Koska malli ei oikein miellyttänyt minua, tein siitä kokonaan oman version yhdistämällä siihen osia toisesta liinasta. Missä kulkee sitten oman mallin raja? Tämän liinan kaikki kuviot on tehty niin moneen kertaan, että tämäkin yhdistelmä on varmaan joskus melkein samanlaisena tehty. Olen kehitellyt mallin yrityksen ja erehdyksen kautta. Seuraavassa kuvassa on ensimmäinen versio, joka on virkattu Novitan virkkauslangasta koukulla nro 1,5. Koska ajattelin julkaista mallin, niin tein siitä toisenkin version, johon korjasin joitakin ketjusilmukkamääriä sopivammiksi.


Seuraavassa kuvassa on mallin toinen versio. Lanka on 9-säikeistä kalalankaa ja virkkuukoukku nro 2. Tämä ensimmäinen kuva on otettu silittämättömästä liinasta, josta näkyy, että uloimman kerroksen silmukkamäärä olisi voinut olla vähän suurempi, koska se nousee hieman kippuraan.


Silitettynä ei tuota kippuraan nousua enää huomaa, joten ohje toimii siis tälläkin langalla.


 Liinojen kokoero näkyy hyvin tästä kuvasta. Pienemmän liinan halkaisija on noin 29 cm ja isomman noin 40 cm.


Toista liinaa virkatessani aloin ensin käsin piirtää virkkausohjetta. En kuitenkaan onnistunut siinä kovin hyvin ja se oli hidasta, joten ajattelin, että verkosta voisi löytyä joku ohjelma, jolla piirtämisen voisi tehdä. Löytyihän sieltä ja latasin Crochet Charts -ohjelman ilmaisen kokeiluversion. Ohjelma oli sinänsä toimiva, mutta ohjeen tekeminen oli silläkin tosi hidasta, kun merkit piti kallistella yksitellen. Erityisen hankalaa oli se, että kuviota ei pystynyt kokeiluversiossa tallentamaan. Alla on kuva näytöstä siinä vaiheessa, mihin pääsin. Enempää en jaksanut puurtaa tuon ohjelman parissa.


Sitten sain idean, että piirrän liinasta mallin käsin, mutta tabletin avulla. Otin liinasta kuvan ja Samsung-tabletin kynän ja S-Note -ohjelman avulla piirsin liinan päälle virkkausmerkit. Kuvasta saa ehkä jollakin tavalla selvää, mutta aion kirjoittaa ohjeen auki kerros kerrokselta.


Seuraavassa kuvassa on sitten liina poistettu alta. Jokainen kerros on tehty eri värillä, jotta eteneminen olisi helpommin hahmotettavissa.





Virkkaa aloitusketjuun 8 ketjusilmukkaa (kjs) ja yhdistä piilosilmukalla (ps) renkaaksi.
1. kerros (kuviossa pinkki) 12 kiinteää silmukkaa ketjusilmukkarenkaaseen, yhdistä viimeinen ks piilosilmukalla ensimmäiseen kiinteään silmukkaan.
2. kerros (vaalea violetti) 11 kjs, * jätä yksi kiinteä silmukka väliin, ks, 10 kjs * toista neljä kertaa. Jätä yksi kiinteä silmukka väliin, ks, 5 kjs, kolminkertainen pylväs (kolme langankiertoa koukulle) kierroksen enimmäiseen ketjusilmukkaan.
3. kerros (vaalea sininen) 3 kjs (= pylväs) 1 pylväs (p) kolminkertaisen pylvään ympäri, * 7 kjs, 2 p ketjusilmukkakaareen, 3 kjs, 2 p ketjusilmukkakaareen* toista viisi kertaa. 7 kjs, 2 p ketjusilmukkakaareen, 2 kjs, 1 p kerroksen alussa virkattuun 3. ketjusilmukkaan.
4. kerros (sininen) Tästä kerroksesta eteenpäin kerros vaihtuu aina siten, että alussa virkataan 6 kjs (= 1p ja 3 kjs), 2 p edellisen kerroksen pylväsparien väliin. Kerroksen lopussa virkataan 1p alussa virkatun 6 kjs-ketjun viereen, yhdistetään piilosilmukalla kolmanteen kjs ja viedään lanka kahdella piilosilmukalla 3 kjs:n lenkin keskelle. Kirjoitan seuraaviin kerroksiin vain yhden mallikerran silmukat, niin saan ohjeesta lyhyemmän. Mallikerta toistuu joka kerroksella kuusi kertaa.
2 p, 3 kjs, 2 p, 8 kjs.
5. kerros (vihreä) 2 p, 3 kjs, 2 p, 6 kjs, 1 ks kahden edellisen kerroksen ketjusilmukkakaarien ympäri, 6 kjs.
6. kerros (tumma vihreä)  2 p, 3 kjs, 2 p, 13 kjs.
7. kerros (oranssi) 2 p, 3 kjs, 2 p,  4 kjs, 9 pitkää pylvästä (pp, kaksi langankiertoa koukulle) 13 ketjusilmukan lenkkiin (tein ensimmäisen kiinni 4. kjs, sitten seitsemän lenkin ympäri ja viimeinen kiinni 4. kjs lopusta lukien. Näin ryhmä pysyy lenkin keskellä), 4 kjs.
8. kerros (punainen) 2 p, 3 kjs, 2 p,  4 kjs, *1 pp edellisen kerroksen pp:n päälle. 1 kjs* toista kahdeksan kertaa. 1 pp, 4 kjs.
9. kerros (pinkki)  2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * 1 ks edellisen kerroksen pp:n päälle, 3 kjs* toista kahdeksan kertaa. 1 ks, 4 kjs.
10. kerros (vaalea violetti) 2 p, 3 kjs, 2 p,  4 kjs, * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs * toista seitsemän kertaa. 1 ks, 4 kjs.
11. kerros (vaalea sininen) 2 p, 3 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p,  4 kjs, * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista kuusi kertaa. 1 ks, 4 kjs.
12. kerros (sininen) 2 p, 3 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs,  * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista viisi kertaa. 1 ks, 4 kjs.
13. kerros (vihreä) 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, 1 ks pylväsparien välissä olevaan 3 kjs:n ketjuun, 4 kjs, 2 p, 3 kjs 2 p, 4 kjs * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista neljä kertaa. 1 ks, 4 kjs.
14. kerros (tumma vihreä) 2 p, 3 kjs, 2 p, 13 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista kolme kertaa. 1 ks, 4 kjs.
14. kerros (oranssi), 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, 9 pp 13 ketjusilmukan lenkkiin, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista kaksi kertaa, 1 ks, 4 kjs.
15. kerros (punainen) 2 p, 3 kjs, 2 p,  4 kjs, *1 pp edellisen kerroksen pp:n päälle. 1 kjs* toista kahdeksan kertaa. 1 pp, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs, 1 ks, 4 kjs.
16. kerros (pinkki) 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * 1 ks edellisen kerroksen pp:n päälle, 3 kjs* toista kahdeksan kertaa. 1 ks, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs  1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 4 kjs.
17. kerros (vaalea violetti) 2 p, 3 kjs, 2 p,  4 kjs, * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs * toista seitsemän kertaa. 1 ks, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 13 kjs.
18. kerros (vaalea sininen) 2 p, 3 kjs, 2 p,  4 kjs, * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista kuusi kertaa. 1 ks, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * 1 pp 13 kjs:n kaareen, 2 kjs * toista neljä kertaa, 1 pp, 4 kjs.
19. kerros (sininen) 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs,  * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista viisi kertaa. 1 ks, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * 1 pp edellisen kerroksen pp:n päälle 3 kjs, 1 pp saman pp:n päälle * toista viisi kertaa, 4 kjs.
20. kerros (vihreä) 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista neljä kertaa. 1 ks, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * 4 p pp:n väliseen kaareen, 3 kjs * toista neljä kertaa, 4 p pp:n väliseen kaareen, 4 kjs.
21. kerros (tumma vihreä) 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista kolme kertaa. 1 ks, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * päistään yhdistetty neljän pp:n ryhmä (vedä pylväistä lanka läpi viimeistä langanvetoa vaille ja lopuksi kaikkien viiden silmukan läpi kerralla, kuva alla) 4 p:n päälle, 8 kjs * toista neljä kertaa, 4 päistään yhdistetyn pylvään ryhmä, 4 kjs.
22. kerros (oranssi) 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, * 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs* toista kaksi kertaa. 1 ks, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 6 kjs, * 4 p 8 kjs:n ketjuun, 6 kjs * toista neljä kertaa.
23. kerros (punainen) 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 3 kjs, 1 ks, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 6 kjs, *4 p edellisen kerroksen pylväiden päälle, 7 kjs * toista kolme kertaa, 4 p, 6 kjs.
24. kerros (pinkki) 2 p, 3 kjs, 2 p, 4 kjs, 1 ks 3 kjs:n lenkkiin, 4 kjs, 2 p, 3 kjs, 2 p, 11 kjs, *4 päistään yhdistetyn pp:n ryhmä edellisen kerroksen pylväiden päälle, 11 kjs * toista neljä kertaa.
25. kerros (vaalea violetti) Uloin kerros. 11 kjs:n ketjuihin 5 ks, nyppy (4kjs, yhdistä ps:llä 1 kjs), 5 ks. Pylväsryhmien väliin 4 kjs, nyppy, 4 kjs. Pylväiden päälle tarpeen mukaan ks. Tämä kerros kiristi hieman, joten silmukoita voi hyvin lisätä.