sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Vauvan sukkia

Tehtailin neljä paria vauvan sukkia, vaikka tässä vaiheessa yhdelle parille on tarvetta. Niitä oli niin mukava neuloa, kun ne valmistuivat todella äkkiä. Välillä on mukava saada nopeasti tulosta aikaan.


Perusohje tällaisiin vauvan sukkiin löytyy täältä. Kaikki sukat on neulottu Nalle-langasta puikoilla numero 3,5. Tavallisesti neulon yksiväriset sukat Nallesta puoli numeroa pienemmillä puikoilla, mutta näissä on eduksi, että neuleesta tulee vähän joustavampi ja pehmeämpi.


Ensimmäiseksi aloitin nämä sukat monivärisestä langan lopusta. Vaikka lankaa ei pieniin sukkiin tarvitse kovin paljon, niin silti sitä tarvitsee olla jonkin verran jäljellä. Ensimmäisen sukan jälkeen oli selvää, että lanka ei tule riittämään enää koko toiseen sukkaan. Neuloinkin nämä loppuun vasta ihan viimeisenä. Toisen sukan kärki on neulottu erilaisen pätkävärjätyn langan jämistä. Hieman tuo toisen sukan kärki on erivärinen, mutta ei sitä ihan heti huomaa, varsinkaan tuosta kuvasta.

Nämä vihreät sukat neuloin seuraavaksi uudesta kerästä, jottei lanka varmasti lopu kesken. Näistä tuli kuitenkin aika poikamaiset, joten ajattelin tehdä vielä tyttömäisen version. Lisäksi varren sileää neuletta oleva osa kaipasi näin yksivärisessä sukassa jotakin.

Tuloksena olivat nämä sukat, joissa resoreina on valepalmikkoa ja sydänkuvio varressa. Näissä on 40 silmukkaa, kun muut parit on neulottu ohjeen 36 silmukalla. Viidellä jaollinen silmukkamäärä oli tarpeen valepalmikkoa ja kirjoneulekuviota varten. Jatkoin valepalmikkoa kärkikavennusten alkuun asti, minkä takia kantalapussa on 18 silmukkaa ja päällisessä 22. Näin sain valepalmikkokuviosta symmetrisen. Muista sukista poiketen tein näiden sukkien kärkeen nauhakavennuksen.


Viimeiseksi tein vielä version, jossa on yksinkertainen pitsineulekuvio varressa. Kantapää on näissä ristiin vahvistettu. Kirjavissa ja vihreissä sukissa on tavallinen vahvistettu kantapää ja kirjoneulekuvioisissa kantapäätä ei ole vahvistettu ollenkaan. Vauvan sukissahan kantapään vahvistaminen ei ole tarpeen, mutta se vaikuttaa kantalapun pituuteen.

Tässä lopuksi vielä sydänvarsisukkien varren kaavio.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti