sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Lahjasukkia

Olen tehnyt parit sukat lahjoiksi, mutta niiden kuvien julkaiseminen on odottanut sitä, että sukat ovat päätyneet uusille omistajilleen. Tänään on toinenkin pari ojennettu, joten on tämän jutun julkaisun aika.

Ensimmäiset näistä sukista tein työkaverin läksiäislahjaksi ja ne saivat varsiin hirvi-kuviot. En meinannut muistaa edes ottaa kuvaa näistä sukista punnitsemisesta puhumattakaan! Työtuolin päällä pikaisesti napattu kuva on tässä.


Sukat on neulottu Seitsemän veljestä -langasta 3,5 numeroisella puikolla. Varressa silmukoita on 64, nilkassa ja terässä 60. Varren kuvio on kirjottu silmukoita jäljentämällä. Kuvion lanka on Novitan Floricaa, koska seiskaveikka olisi ollut kuviolangaksi liian paksua ja varresta olisi tullut jäykkä.  

Toiset lahjasukat on tehty 80-vuotislahjaksi. Lankana on Drops Fabel ja puikon koko 2,5. Lankaa meni näihin 66 grammaa. Sukat ovat muuten perussukat (72 silmukkaa), mutta joustinneule on 3 o 1 n. Joustinneule jatkuu päällipuolella sukan kärkeen asti. Pohjapuolella ja kantalapussa on 35 silmukkaa ja päällipuolella 37 silmukkaa. Näin päällisosan molemmissa reunoissa on nurja silmukka.


Molemmat lahjasukat on tehty kaksi sukkaa kerralla pitkäkaapelisella pyöröpuikolla. Tämä tekniikka on juuri nyt eniten mieleeni, koska sukat valmistuvat kerralla eikä tarvitse laskea, kuinka monta kerrosta eri vaiheisiin tuli tehtyä. Kun nuo siniset sukat olivat tekeillä, ajattelin, että seuraavat sukat teen vasta pitkän ajan kuluttua. Sukkaputki on ollut jo tarpeeksi pitkä. Mieli ehti kuitenkin muuttua ja kesti vain pari tuntia noiden sukkien valmistumisen jälkeen ennen kuin puikoilla oli taas uusi pari. Vastustamattoman kiinnostava sukkamalli osui eteeni ja se on menoa taas!