keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäkuu on pinkki

Kesäkuun Vuosi väriterapiaa -haasteen väri on pinkki. Väriä valitessa mielessäni oli alppiruusut ja erityisesti oman pihan Hellikki, jonka väri on pinkki. Alppiruusut ovat lempikukkiani ja niitä on todella monenvärisiä. Tänä vuonna niiden kukinta on selvästi myöhemmäsää kuin normaalisti, sillä Hellikki on monesti aloittanut kukinnan jo toukokuun puolella. Tänä vuonna se oli täydessä kukassa vasta juhannuksen aikaan.





Jo kesäkuun alussa kukintansa aloittaneen puna-ailakin kukka on myös pinkki. 


Kesäkuun käsityön pinkki osa on donitsin kuorrutus. Virkkasin pari donitsia suunnilleen Fannyn talossa -blogin ohjeella. Langat löytyivät omista varastoista, koukku oli 3. Pinkillä kuorrutetun virkkasin ensin, ja siinä on ehkä silmukka tai pari enemmän kuin toisessa. Suurempi syy kokoeroon on se, että tein toisen tarkoituksella mahdollisimman tiukkaan, koska ensimmäisessä täytteet vähän näkyvät lisäys- ja kavennuskohdista.





perjantai 9. kesäkuuta 2017

Sormettomat




Näin kesän tullessa neuloin itselleni sormettomat käsineet. Näiden on tarkoitus olla käytössä autoa ajaessa. Kesällä lämpimällä ilmalla olen monta kertaa ajanut autoa kädet kohmeessa, kun ilmastointi puhaltaa suoraan käsille. Tällaiset ohuet, sormettomat käsineet toivottavasti lämmittävät sopivasti.


Lankana näissä on Novitan Pikkusisko (musta lanka) ja Louhittaren Luolan Ilmatar (muut kaksi väriä). Silmukoita käsineissä on 60 ja puikot kokoa 2,5. Varrensuussa on kaksi kierreraitaa, joihin löytyy ohje vaikkapa täältä. Tuosta ohjeesta poiketen tein kierreraidan kolmella langalla, joista yksi on musta pohjaväri. Kierreraidan tekeminen ei ole ihan mielipuuhiani, koska langat kiertyvät ja varsinkin ensimmäisellä kerroksella puikot tippuvat helposti. Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen.

Mallineuleet näkyvät kuvista, kuvioneuleessa käsineen selkäpuolella on 31 silmukkaa ja kämmenpuolella 29. Peukalokiilan aloitin ensimmäisellä varsinaisella kuviokerroksella. Kun peukalokiila oli valmis, päättelin lisätyt silmukat ja jatkoin käsineen loppuun. Viimeisenä on kolme kerrosta joustinneuletta.



keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Toukokuu on vihreä

Vuosi väriterapiaa -haasteen toukokuun postaus on nyt viikon myöhässä. Toukokuinen vihreyskin tuli tänä vuonna myöhässä, mutta tuli kuitenkin. Tuossa helatorstaisessa kuvassa näkyy se heleä väri, jonka takia valitsin toukokuun väriksi vihreän.


Toukokuun käsityönä on vanhan, mutta tukevan jakkaran saama päällinen. Päällinen on virkattu Novitan Aallon jämistä, virkkuukoukulla 2,5. Koukku oli hieman liian pieni, mutta en viitsinyt etsiä isompaa. Ajatus oli myös se, että jakkaran päällisestä saa tulla melko jämäkkä. Aalto ei ole löyhäkierteisenä lankana mitenkään mukavaa virkata, varsinkaan pienehköllä koukulla, mutta kun työ ei ollut kovin suuri, niin sillä ei ollut paljon merkitystä. Tuossa kuvassa väri näyttää melko siniseltä, mutta todellisuudessa lanka on sävyltään vihertävää.


Malli on Mary Oljen käsitöistä, pikkuliinan keskiosa. Virkkasin ohjeen mukaan sen verran, että sain sopivan kokoisen ympyrän. Viimeisellä kierroksella tein pylväiden välisiin lenkkeihin kolme kjs, kun aiemmilla kerroksilla välisilmukoita on neljä. Tämä siksi, että päällisen saisi paremmin pingotettua jakkaran päälle. Reunaan pujotin vielä nyörin paikoilleen kiinnittämistä varten.