lauantai 30. syyskuuta 2017

Syyskuu on ruskea



Syyskuu meni niin nopeasti, että vasta muutama päivä sitten havahduin miettimään, mikä olikaan Vuosi väriterapiaa -haasteen kuukauden väri. Tammikuussa olin valinnut  syyskuun väriksi ruskean, ajatuksena puiden ja nurmikoiden ruskeaksi muuttuva väri. Mikään tekeillä oleva tai vastikään valmistunut työ ei ollut ruskea. Olisiko edes lankavarastossa mitään ruskeaa? Väri ei ole viime aikoina kuulunut niihin, joita käytän useimmiten.

Vähän aikaa varastolankoja muisteltuani tuli mieleeni vuoden takaisilta Jyväskylän neulefestareilta ostettu silkkivillalanka. Olin kerinyt jo langan ja kerran aloittanut neuloa siitä lapasia, mutta lanka osoittautui siihen tarkoitukseen liian paksuksi. Syyskelit ovat jo sen verran viilenneet, että pipo ja hanskat alkavat olla tarpeelliset. Eli pipon tekoon siis.


Lanka on Rintalan luomutilan  silkkivillalankaa, jossa on puolet lampaanvillaa ja puolet silkkiä. Vyötteessä suositellaan puikoiksi 3-4, mutta edellisestä koetuksesta tiesin, että otan paljon paksummat puikot käyttöön. Pikaisen puikkovaraston tarkastelun jälkeen puikoiksi valikoituivat numeron 7 pyöröpuikot, joiden pituus on 40 cm. Niillä on hyvä neuloa pipoa, vaikka alkuun tuntuivat tosi paksuilta käteen, kun olen viime aikoina neulonut aika ohuilla puikoilla.





Loin pipoa varten 68 silmukkaa käyttäen luonnissa tekniikkaa, jonka englanninkielinen nimi on German twisted cast-on. Tällä tavalla reunasta tulee vähän tavallista luontitapaa tukevampi. Neuloin kahdeksan kerrosta 2 o 2 n ja sitten sileää neuletta, kunnes tuntui tarpeelliselta aloittaa kavennukset. Kavensin ensin pari kertaa joka toisella kerroksella neljässä kohdassa, jäljellä oli 60 silmukkaa. Vaihdoin siinä vaiheessa kavennukset kuuteen kohtaan ja kavensin ensimmäiset kaksi kertaa joka toisella kerroksella ja sitten joka kerroksella kunnes jäljellä oli kuusi silmukkaa. Lankaa kului pipoon noin 50 grammaa, joten siitä riittää vielä toiseen pipoon.¨


Kuvissa pipon väri näyttää kovin vaalealta, mutta todellisuudessa se on vaaleanruskea. Silkkivillalanka ei kutita joten tästä saattaa tulla ihan mieleinen pipo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti